lauantai 11. elokuuta 2012

Soijat syynissä

Ihokeliakialle tyypillinen, kutiava kyynärpääihottuma on saanut minut yhä varovaisemmaksi erilaisiin viljakontakteihin, nyt kokeeksi myös soijakastikkeissa. Sinänsä ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kaikki Ruotsissa myynnissä olevat kiinalaiset ja japanilaiset soijat olisivat keliaakikollekin turvallisia. Pitkän fermentoinnin on mitattu pilkkovan vehnän kropalle tunnistamattomaan muotoon ja keliaakikoille sekä vehnäallergisille turvalliseksi. Kuitenkin nyt on tullut markkinoille Kikkomanilta gluteeniton tamari, jonka valmistuksessa ei ole käytetty lainkaan vehnää. Tästä poiki sitten oivallinen tilaisuus soijien makuvertailuun.

Isännän mielestä koko touhu on taas niin tyypillistä emäntää, että:




Mutta itse asiaan:


Vasemmalta alkaen ensimmäisenä on siis Kikkomanin gluteeniton tamari. 

Kakkosena on Braggin soijakastike, jota myydään luontaistuotekaupoissa. Myös Bragg väittää olevansa vehnätön. 

Kolmosena on perus Kikkoman, legendaarisessa pöytäpullossaan. Meille sitä toki ostetetaan litran pullossa huomattavasti edullisemmin ja täytetään siitä. 

Neljäntenä tulee Euroshopper. Pullo kertoo, että on traditionaaliseen tapaan valmistettu käyttämällä ja että valmistusmaa on  Japani. Koska makuero Kikkomaniin on, epäilen että valmistaja saattaisi olla Japanin toiseksi tunnetuin soijavalmistaja Yamasa. 

Viimeisenä tulee kiinalainen Aroi. Se eroaa edellisistä siinä, että vehnä mainitaan tuoteluettelossa vasta suolan jälkeen! Sitä on siis ilmeisesti vähemmän kuin tavallisesti. Viimeiseksi mainitaan myös sokeri.

Kaikki soijat ovat laadultaan erinomaisia. Takavuosien karamellivärjätyistä soy king -hirvityksistä ollaan kai pääsemässä eroon. Ainakaan niiden ostamiseen ei ole mitään järkevää syytä, kun kunnon tavaraa saa nykyisin aivan pikkurahalla. Testin soijista Bragg ja Kikkomanin gluteeniton tamari ovat varsin kalliita, mutta jos vehnä ei ole supervaikea ongelma, niin nuo kolme muuta maksavat vain 5-7 € litra.

No sitten se maku. Perus Kikkoman on selkeästi tummin ja voimakasaromisin. Kakkosena tulee Bragge. Vaaleimmat ovat sitten Kikkoman gluteeniton ja Euroshopper sekä Aroi, jonka maku on sokerilisän vuoksi pehmeämpi ja kiinalaisempi. Toisaalta kannattaa huomioida, että japanilaisessa käytössä lähes aina ruokaan tulee myös miriniä, joten sokeri tulee sitten siinä.

Ehkä vähiten pidin Kikkomanin gluteenittomasta. Tuote ei missään tapauksessa ole huono, mutta maussa on hiven salmiakkia. Ehkä eniten pidän Kikkomanin tavallisesta. Se on klassikko. Mutta myös Euroshopper (Yamasa?) viehätti vaaleampien luokassa tavattomasti, ja myös testin kaikkien edullisin Aroy on tasapainoinen kelpo soija, joka sopii varsinkin silloin, kun soijan maun halutaan jäävän taka-alalle. Kikkoman kuninkaallisuudessaan on aika dominoiva.



1 kommentti:

  1. S-ryhmän Rainbow-tuotemerkillä on tullut täysin vehnätön luomusoija. Maku on oikein hyvä, kiinalaistyyppinen. Ainoa haitta on pullokoko. Se myydään 150 ml pikkupulloissa, jolloin hinta nousee korkeaksi, jos soijaa käyttää niinkuin esim. meillä. Meille ostetaan enimmäkseen Kikkomania litran muovipullossa. Mutta vähän käyttäville varteenotettava!

    VastaaPoista