keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ravitsevin aamiainen?

Jos energiankulutus ei ole kovin suurta, nousee erityisen keskeiseksi kysymykseksi ravinteiden saanti. Siis  tarpeellisten rasvojen, aminohappojen, vitamiinien, hivenien, karotenoidien, antioksidanttien sekä lukemattomien erilaisten kasvikemiallisten yhdisteiden saanti. Suhteutettuna energiamäärään muna on ehdoton ykkönen. Sillä on myös yksi parhaista kylläisyysvaikutuksista suhteutettuna energiamäärään, siksikin painoa tarkkailevalle paras aamiainen.

Tyypillinen aamiaiseni näin loma-aikaan, kun ei ole valkosipulirajoitusta:

Munakas jossa 2 munaa, ekstraneitsyt oliiviöljyä, goudajuustoa, persiljaa, minttua, lipstikkaa, salviaa, kirveliä, rosmariinia, pillisipulia, mustapippuria, sekä salsaa, jossa tomaattimurskaa, tuoretta paprikaa, raakaa valkosipulia ja chiliä. Talvikaudella munakkaan täytteeksi esim. pinaattia ja/tai kuivattua nokkosta. Jälikiruoaksi verigreippiä tai verigreippitäysmehua. Juomaksi vähintään puoli litraa vihreää teetä.

Energiamäärä on riittävä lounaaseen asti, mutta ei kovin suuri kuitenkaan. Jos haluaa lisäenergiaa, niin ruskeita papuja tomaattikastikkeessa.

Tässä pitäisi olla kaikki mitä ihminen tarvitsee. Osaako joku pistää paremmaksi?


3 kommenttia:

  1. Hyviä mausteita, mutta tärkein eli KURKUMA puutui !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kurkumallahan on huomattavat terveysvaikutukset, mutta maku ei valitettavasti ole mieleen. Jossakin curryn seassa joskus harvoin menee.

      Poista
  2. Vanhana yllytyshulluna isäntä innostui lisäämään kurkumaa aamiaispapuihin. Siis ensin pannu liedelle, kurkumaa ja chiliä öljyyn freesaantumaan ja perään tölkkipapuja. Kurkumaa ei juuri huomannut, kun pavuissakin on samanlaista sameutta maussa. Toinen missä menee, on Patakin klassiset pikkelsit.

    VastaaPoista