maanantai 27. elokuuta 2012

Ihana sienipiirakka




Sienisyksy on toistaiseksi käynnistynyt vaisusti, mutta palterohaperoa sentään löytyi, ja muutama kantarelli. Niistä syntyi seuraava jääkaapintyhjennyspiirakka, joka osoittautui niin hyväksi että sitä pitää tehdä joskus ihan suunnitelmallisesti.

Pohjan tein murotaikinasta, jossa puolet soijajauhoa, puolet tattaria. Kumpikin jauho toimii myös yksinään, mutta haluan tattarista makua ja soijasta vähemmän hiilaria ja enemmän proteiinia.

Gluteeniton murotaikina

1 dl soijajauhoa
1 dl tattarijauhoa
100 g kylmää voita

Aineet monitoimikoneeseen. Kun ovat pieninä muruina, lisätään koneen käydessä noin puoli desiä jääkylmää vettä, jolloin taikina muodostuu palloksi. Tällöin kone pysäytetään heti. Taikina saa levätä tuorekelmussa jääkaapissa, mutta välttämätöntä se ei ole. Painellaan piirakkavuokaan ja esipaistetaan 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Täyte

n.1/2 l pilkottuja haperoita
1/2 sipuli
n. 50 g pekonia

Nämä paistettiin auringonkukkaöljyssä ja levitettiin esipaistetulle pohjalle. Päälle ripotellaan

100 g naudan jauhelihaa
2 dl raejuustoa

3 vatkattua munaa
2 dl kuohukermaa
vähän suolaa
valkopippuria
paprikaa
cayenneä (chiliä)
kynteliä
meiramia
persiljaa
pillisipulin varsi/ruohosipulia/purjon vihreää

Kaikkia mausteita laitoin aika vähän, ranskalaisella otteella niin, että mikään ei nouse varsinaisesti esille. Paisto 175 asteessa 30-40 minuuttia.


1 kommentti:

  1. Hups, kerma oli unohtunut täytteestä, vatkataan munien joukkoon tietysti. Nyt se on lisätty.

    VastaaPoista