sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hortaa ja kasvimaalta



On aika kerätä vihreää pihalta sekä pannuun että kuivuriin. Horta eli villiyrttien keruu on iso keväinen juttu Kreikassa mutta heräilee jälleen meilläkin. Kuvassa vasemmalta lipstikkaa eli rohtoliperiä, mäkimeiramia joka työntyy ihan joka paikkaan, isohietasinappia eli nk. villirukolaa, siankärsämön lehtiä, pillisipulia, kiinansipulia ja tarhasuolaheinää. Tarhasuolaheinä on monivuotinen lehtivihannes, siitä tehty keitto on ranskalaisille kevään ensimmäisiä satoruokia.

Linkissä lisää kuvia tämän aamun kierrokselta.
https://plus.google.com/photos/114891170097614712981/albums/5747139739833427777?authkey=CPXfmbHHq9nspAE





Tuossa kun munakasta maisteltiin, vertailin taas kerran samaa ruokaa "aseilla" eli veitsellä ja haarukalla syötynä ja puikoilla syötynä. Maussa on selvä ero: Puikoilla syöty suullinen on pienempi ja tulee suuhun jotenkin eri tavalla niin, että makuaistimukset syötyä ruoka-annosta kohti ovat voimakkaammat. Vaikuttaisiko tämä syödyn ruoan määrään? Aasialaisethan ovat paljon meitä hoikempia. Myös tunnelma on eri; bambuiset puikot ovat hiljaiset ja puisen kotoisat.

Mieleeni nousi japanilaisen ystäväni kertomus ensimmäisestä päivästään, kun tuli Suomeen opiskelemaan. Meni lounaalle Yliopiston päärakennuksen kaikuiseen ruokalaan: Sitä aseiden kalinaa! "Nyt ollaan kaukana kotoa!"



2 kommenttia:

  1. Syön kotona usein puikoilla ihan huvin ja harrastuksen vuoksi. Ja puikoilla syömiseen on semmoinenkin syy, että se treenaa tuota huonoa oikeaa kättäni vähän eri tavalla, kuin haarukalla tökkiminen.

    Hortolen hortaa minäkin.

    -MahaTar

    VastaaPoista
  2. Puikko-osaamisesta on yllättävää hyötyä silloin tällöin. Olin viime viikolla retkellä työporukan kanssa, viljavammaisena evässämpyläni oli korvattu salaatilla. Ei paha ollenkaan, mutta kukaan meistä ei äkännyt ottaa haarukkaa mukaan. No mitäs, napsaisin vierestä jonkun talventörröttäjän ja katkaisin puikkopariksi!

    Toinen tilanne oli, kun söimme myöhäiseksi päivälliseksi kuhaa. Mieheni sai ruodon syvälle kurkkuun. Olisi ollut päivystykseen lähtö, koska mikään pinsetti ei ruotoon yltänyt. Mutta kun käsillä oli puikot, niin niillähän sen sain nypätyksi.

    Myös autonkorjauksessa niille on ollut käyttöä, kun joku nippeli pudonnut jonnekin koloon jonne käsi ei mahdu. Hätätilassa tämmöiseen käyttöön käy esim. kaksi lyijykynää tai sukkapuikkoa. Mitä tahansa tikkua.

    VastaaPoista