maanantai 29. heinäkuuta 2013

Vitsauksena virtsatiet

 

 

Vitsauksena virtsatiet -Tulehdusten ehkäisy ja hoito


Minulla on ollut virtsatietulehduksia kohta 35 vuotta, siitä lähtien kun aloitin seurustelun. Vaiva on meillä naisilla erittäin yleinen ja pahimmillaan vaarallinen, jos jää hoitamatta. Yleensä se hoidetaan antibiooteilla, mutta asiassa on monta muttaa. On myös keinoja sen ennaltaehkäisemikseksi, mutta ne tunnetaan huonosti ja liikkeellä on jopa väärääkin tietoa. Seuraavassa omia huomioitani.

Antibiootit aiheuttavat herkästi tulehduskierteen. Määrättiinpä minulle mikä tahansa antibiootti mihin tahansa vaivaan, seurauksena on puolen vuoden tulehduskierre. Pari vuosikymmentä sitten minulle kokeiltiin jopa estolääkitystä. Sen jäljiltä olin huonommassa kunnossa kuin koskaan ennen, jo ennen kuurin loppumista pissasin verta. Paras ennaltaehkäisy siis on pysytellä antbiooteista erossa. Joskus se vain on helpommin sanottu kuin tehty.

Tulehduksen aiheuttaa yleensä peräsuolen omat kolibakteerit. Huolellinen vesipesu käsisuihkuolla jokaisen isomman asian jälkeen on välttämätön. 

Yleinen harhaluulo on, että kylmä altistaa. Ei altista. Asia on pikemmin jopa päinvastoin. Genitaalialueen hikoilu on iso riskitekijä. Tästä syystä alushousut eivät missään tapauksessa saa olla kosteutta imevät, siis ei puuvillaa! Parhaat alushousut ovat keinokuitupitsiä, mahdollisimman reikäistä verkkoa niin että ihon kosteus pääsee haihtumaan ulos.

Genitaalialueen karvoitus on myös riskitekijä, siihen pesiytyy herkästi bakteereita. Siksi se kannattaa pitää lyhyenpuoleisena. Yhdyntä on myös riski, mutta sen välttäminen voi olla perheelliselle ongelmallista. On ehdotettu, että nainen ottaisi antibioottipillerin jokaisena yhdyntäpäivänä. Melko päätön ajatus minusta. Itse olen päätynyt kuitenkin pitämään antibiootteja aina kotona varalta. Jos tulehdus on kunnolla tullakseen, lääkitys on parasta aloittaa ihan heti, ennenkuin rakon limakalvo menee pahasti rikki. Silloin toipuminen on hidasta ja uusimisriski kasvaa. Tällöin yritän saada kolmen päivän kuurin riittämään. Joskus se onnistuu, joskus ei.

Ravitsemuksella on oma vaikutuksensa. Säännönmukaisesti olen huomannut, että runsas proteiininsaanti suojaa. Tulehdus iskee aina, kun vähennän lihansyöntiä.

Karpalomehulla ja probioottipiimällä on jonkin verran suojaavaa vaikutusta. Ne vain eivät suojaa aina. Sen sijaan yleinen kesäkukka koristekrassi on osoittautunut tehokkaaksi lääkkeeksi uhkaavaan tulehdukseen. Sitä kannattaakin kasvattaa vaikkapa amppelissa. Myös kasvimaalla sen kerrotaan torjuvan mm. kurkun ja kaalikasvien tuholaisia. Vastoin yleistä luuloa kasvi on luonnossa perenna eli monivuotinen, aionkin kokeilla ensi talvena sen talvettamista kuistilla. Kasvi on helppohoitoinen ja näyttävä, kukinta kestää pitkään. Lehtiä ja kukkia voi käyttää salaateissa, ja nuppuja voi säilöä suolaiseen etikkaliemeen ja käyttää kapriksen tavoin. Tehoava aine on sen lehtien voimakkaanmakuinen sinappiöljy. Muutama lehti päivässä riittää.

Linkissä lisää krassista.

http://www.yrttitarha.fi/kanta/koristekrassi/

On köynnöstäviä ja pensastavia lajikkeita

ja myös kirjavalehtisiä lajikkeita.

7 kommenttia:

  1. Tuo havainto koristekrassin hyödystä on mielenkiintoinen löytö. Se on sikäli helppo uskoa, että tässä tutkimuksessa vesikrassin ja piparjuuren yhdistelmä vähensi virtsatietulehduksia:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17723159

    Alla olevassa suomalaistutkimuksessa oli minulle uusi tieto se, että kaikki marjamehut näyttävät ehkäisevän virtsatietulehduksia, ei siis ainoastaan tunnettu karpalomehu. Samassa tutkimuksessa hapanmaitotuotteet ehkäisivät myös virtatietulehduksia:

    http://ajcn.nutrition.org/content/77/3/600.full.pdf+html

    Tässä tutkimuksessa C-vitamiinin käyttö ehkäisi virtsatietulehduksia:

    http://deepblue.lib.umich.edu/bitstream/handle/2027.42/28872/0000707.pdf?sequence=1

    Myös greipinsiemenet auttavat virtsatietulehduksiin:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15865506

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Nuo greipin siemenet olivat minulle ihan uusi löytö, hyvä tietää sekin. Mikään tuskin estää käyttämästä näitä kaikkia yhdessäkin.

    VastaaPoista
  3. Tässä katsausartikkelissa muuten mainitaan nykyisen hoitokäytännön tärkeänä haittana resistenssin kehittyminen antibioottihoitoihin. Koska antibioottikuuri horjuttaa suoliston mikrobiflooraa jopa lähes vuodeksi, vaihtoehtoiset keinot kannattaa tutkia tarkkaan.

    Virtsatietulehdus on muuten toiseksi yleisin syy lääkärin vastaanotolle hakeutumiseen. Kysymys on siis taloudellisestikin merkittävä.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16413668

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mirka tästä tiedosta. Nyt kun klepsiellat ja muut ihanuudet on saatu clindamysiinin ansiosta, niin kaikki mikä ei ole antibioottia on tervetullutta.

    VastaaPoista
  5. Jännä miten kirjoitat puuvillaisia pikkareita vastaan kun gyne on sanonut minulle toisinpäin (samasta syystä miksi ei pidä käyttää tekokuituisia alkkareita)

    http://www.medb.es/fi/our-health-articles/122-infectious-disease/313-urinary-tract-infection

    "Järjestettävä riittävä ilmanvaihto yllään löysempää housut ja puuvilla alusvaatteet, ja nukkua ilman alusvaatteita. "

    Ohje löytyy lukuisista muistakin lähteistä.

    Muuten virtsatieinfektioiden ehkäisyssä..
    Itse käytän myös seuraavia virtsatietulehduksien estoon:
    1. puolukkaa (mehukin käy)
    2. juon runsaasti vettä, jos puolukkamehua ei ole. Tyrni on myös ollut hyvä (c-vitamiinin tähden ehkä?)
    3. käyn vessassa pissalla aina yhdynnän jälkeen ja tyhjennän rakon silloin (huuhteluvaikutus)
    4. ei sormileikkejä seksissä, enkä oikein välitä oraalistakaan.
    5. käytän C-vitamiinia tavallista suuremman annoksen ennen tai jälkeen yhdynnän (500mg depottablettina) (alentaa virtsan pH:ta siten estäen yleisimmän patogeenin eli E. colin lisääntymisen).
    6. olen vähähiilihydraattisella (sokerit virtsassa vähissä, eikä siten bakteereille virtsarakossa niin paljon ravintoa)
    7. puuvillaiset alusvaatteet jotka ovat riittävän laajat takaosasta (bikinien lanteilta kapea tangamalli) niin ettei string mene rakoon hinkkaamaan peräaukosta lisää E. colia)
    8. riittävä estrogeenipitoisuus (vaihdevuodet voivat alkaa jo 40v:nä), josta oireena oli heti limakalvojen vastustuskyvyn heikentyminen (myös siis ientulehdus). Korvaushoitoa en tule lopettamaan, en nyt enkä 35 v kuluttua, ennemmin kuolen vaikka syöpään kun kärsin hormonittoman elimistön oireista loppuikäni.


    Noilla ohjeilla virtsatulehdus on pysynyt poissa, vaikka hieman joskus kipristeleekin niin en sairastu.

    VastaaPoista
  6. Lihassa on sinkkiä ja b-vitamiineja.Varsinkin sinkilla voi olla vaikutusta immuunipuolustukseen.Pahkinoistakin ja kurpitsansiemenista saa sinkkia.

    VastaaPoista
  7. Lihassa on sinkkiä ja b-vitamiineja.Varsinkin sinkilla voi olla vaikutusta immuunipuolustukseen.Pahkinoistakin ja kurpitsansiemenista saa sinkkia.

    VastaaPoista