Kalaa Vera Cruzin tapaan

Tämä ruoka on vanha kestosuosikkimme Meg Jumpin chilikeittokirjasta. Teemme sen yleensä ihan tavalliseen pakasteseitiin. Toki sen voi tehdä vaikka ahven- tai kuhafileistä jos raaskii. Kun ruoan juju on on hedelmissä ja mausteissa, niin seitikin kelpaa. Ruoan voi tarjota pataruokana riisin tai kiinoan kanssa, tai sen voi syödä semmoisenaan eräänlaisena keittona. Vera Cruz on Meksikon pääsatama. Ei siis lähiruokafriikeille! :-D

1 paketti pakasteseitiä tai muita merikalan fileitä (esim. punanapsijaa)
1 sitruunan mehu
1 tölkki tomaattimurskaa
1 suuri sipuli ohueksi viipaloituna 
2 valkosipulinkynttä viipaloituna
3 tuoretta chiliä viipaloituna
1 appelsiinin mehu
kanelia tai kanelitanko
muutama neilikka
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 laakerinlehteä
2 rkl kapriksia
kivellisiä oliiveja (esim. kalamata)

Viipaloitu appelsiini ja sitruuna koristeeksi

Kostuta kalafileet sitruunamehualla. Kokoa tomaatti, kalat, sipulit ja mausteet vuokaan, peitä foliolla, kypsennä 180-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Poista folio ja koristele sitruuna- ja appelsiiniviipaleilla (jotka syödään).

Hirmuinen hillo

Luettuani tutkimuksista, kuinka eri kasvisten kemialliset yhdisteet vahvistavat toistensa terveysvaikutuksia, tulin miettineeksi, onko kovinkaan järkevää keittää joka marjasta oma hillo. Keitetty hillo on sinänsä kasvisten flavoneille säästeliäin säilöntätapa lukuunottamatta mustaherukkaa, jolle pakastaminen sopii. Syntyi siis idea syksyisestä sekahillosta.

Keräsin pihalta tyrniä, aroniaa, luumua, kriikunaa, viimeiset punaherukat ja punaiset karviaiset sekä omenaa sen verran, että tuli kaksi kiloa täyteen.  Apuna käytin modernia kemianteknologiaa eli säilöntäainelisää niin, että sokerin määrää voi vähentää. Sinistä Melatinia käyttämällä kahteen marjakiloon ei tarvittu kuin puolikas sokeria.



Jos joku ei tiedä, miltä aronia, tuo marjojen terveysvaikutteinen kuningas näyttää, niin se näyttää tältä. Aronia on hyvin yleinen koristepensas ja aitakasvi, sitä voi helposti kerrostaloasukkikin kerätä puistoista ja muista julkisista istutuksista. Myöhemmin syksyllä leiskuvanoranssi ruska kiiltävänmustin marjatertuin paljastaa sen armotta. Maku muistuttaa sukulaistaan pihlajaa.

 

Hillo tuli mahtava ja voimallinen. Muistuttaa jossain määrin Cumberland-kastiketta, mutta maku on vielä paljon tiheämpi. Ei mikään lettuhillo siis, mutta kerrassaan loistava lisuke esim. broilerille ja kalkkunalle!

Loistava yhteenveto taas tähän kolesterolikohuun

Huolellinen ja tinkimätön ravitsemustieteen ammattilainen Reijo Laatikainen kommentoi THL:n ja iltapäivälehtien kohulööppejä. Lukekaa aiheesta kiinnostuneet rehellistä ja asiantuntevaa Järjen Ääntä.

http://www.pronutritionist.net/myrksytuuli-puhalsi-thlsta/comment-page-1/#comment-7721

Paistetut sienet italialaisittain

Sienet ovat italialaisten suuresti arvostamaa herkkuruokaa etenkin alkuruokana eli antipastana. Herkkutatti, porcini eli 'pikku possuset', on sananmukaisesti nätti kuin sika pienenä:

Yleisin italialainen tapa valmistaa sieniä on yhtä yksinkertainen ja herkullinen kuin kreikkalainen maksapihvi. Eikä taaskaan tarvittu kermaa! :-D

Sienet perataan ja paloitellaan mahdollisimman tuoreina. 

Paistamiseen tarvitaan hyvää oliiviöljyä, mieluiten sileälehtistä persiljaa, yksi valkosipulin kynsi, suolaa ja mustapippuria myllystä. Pohjoisitalialainen saattaisi paistaa voin ja oliiviöljyn sekoituksessa, on kuulkaas hyvää kuin mikä.

Siis, pannu kuumaksi. Lisätään öljy(voi) ja sienet sekä pippuri, paistetaan sekoitellen kunnes sienet menevät kasaan ja saavat hiukan väriä. Lisätään persilja ja valkosipuli. Valmista.

Sileälehtinen persilja on tavallista kähäräpersiljaa aromikkaampaa. Kasvatamme sitä joka vuosi itse, paras lajike on Gigante d'Italia. Kasvaa erinomaisesti parvekelaatikossakin! Siemeniä saa mm. Hyötykasviyhdistyksestä. http://www.hyotykasviyhdistys.fi/?p=siemenlu_kasvilaji&id=178

Jotkut italialaiset lisäävät persiljan ja pippurin öljyyn jo heti aluksi, siis ennen sieniä, jolloin persilja paistuu kasaan mutta maustaa öljyn.

Gigante d'Italiaa parvekelaatikossa. Ulko-oven vierestä on nopsa käydä hakemassa. 

Tattari- (tai muu)leipä imeyttää taivaallisen öljyn.

Ihana sienipiirakka

Sienisyksy on toistaiseksi käynnistynyt vaisusti, mutta palterohaperoa sentään löytyi, ja muutama kantarelli. Niistä syntyi seuraava jääkaapintyhjennyspiirakka, joka osoittautui niin hyväksi että sitä pitää tehdä joskus ihan suunnitelmallisesti.

Pohjan tein murotaikinasta, jossa puolet soijajauhoa, puolet tattaria. Kumpikin jauho toimii myös yksinään, mutta haluan tattarista makua ja soijasta vähemmän hiilaria ja enemmän proteiinia.

Gluteeniton murotaikina

1 dl soijajauhoa
1 dl tattarijauhoa
100 g kylmää voita

Aineet monitoimikoneeseen. Kun ovat pieninä muruina, lisätään koneen käydessä noin puoli desiä jääkylmää vettä, jolloin taikina muodostuu palloksi. Tällöin kone pysäytetään heti. Taikina saa levätä tuorekelmussa jääkaapissa, mutta välttämätöntä se ei ole. Painellaan piirakkavuokaan ja esipaistetaan 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Täyte

n.1/2 l pilkottuja haperoita
1/2 sipuli
n. 50 g pekonia

Nämä paistettiin auringonkukkaöljyssä ja levitettiin esipaistetulle pohjalle. Päälle ripotellaan

100 g naudan jauhelihaa
2 dl raejuustoa

3 vatkattua munaa
2 dl kuohukermaa
vähän suolaa
valkopippuria
paprikaa
cayenneä (chiliä)
kynteliä
meiramia
persiljaa
pillisipulin varsi/ruohosipulia/purjon vihreää

Kaikkia mausteita laitoin aika vähän, ranskalaisella otteella niin, että mikään ei nouse varsinaisesti esille. Paisto 175 asteessa 30-40 minuuttia.

Kreikkalainen velanmaksaminen: maksapihvit

Suomessa on totuttu laittamaan maksapihvit iänikuisen kermakastikkeen kanssa. Sen koommin kun maistoimme tätä kreikkalaista ihanuutta, ei ole kermakastiketta tehty enää kertaakaan. Varoitus: saattaa aiheuttaa hysteeristä ahmimista. Joku päivällisvieraistamme on vaipunut lähes hypnoosiin. Juju on olliviöljyn,  sitruunamehun, pippurin ja oreganon liitto, joka raikastaa täydellisesti maksan hieman ummehtuneen perusmaun. Pihvit jätetään sisältä roosaksi, läpikypsä maksa maistuu lähinnä pahvilta.

Ohje on äärimmäisen yksinkertainen. Ei tarvita kuin maksaviipaleita (kannattaa ostaa valmiita viipaleita), oliiviöljyä, oreganoa ja sitruunaa. Ja tietysti pippurimylly ja suolaa. Kuvassa taitaa olla 400 g paketti, riittää juuri sopivasti kahdelle.

Maksa, toisin kuin liha yleensä, paistetaan miedolla pannulla. Siinä on sokeria joka palaa hyvin herkästi. Tässä voi käyttää jopa teflonia, jota muuten käytämme harvoin.

Hyvä kypsyysaste. Ei haittaa vaikka jäisi raaemmaksikin. 

Kreikkalaiset maksapihvit

Paketti viipaloitua maksaa
hyvää oliiviöljyä
oreganoa PALJON
suolaa ja mustapippuria myllystä
1-2 sitruunaa puristettuna

Levitä maksaviipaleet leikkuulaudalle maustamista varten. (Toisen puolen voi maustaa pannullakin ensimmäisen puolen paistuessa.) Levitä viipaleille suolaa, pippuria sekä oreganoa. Oreganoa saa tulla reilusti, ei haittaa lainkaan vaikka pinta peittyisi kokonaankin.

Paista miedolla lämmöllä. Ei liian miedolla, ettei mene vahingossa läpikypsäksi. Pannun pitää sihistä selvästi, mutta ei sähistä kiukkuisesti. Noin minuutin kuluttua, kun ensimmäiset pisarat punaista lihasnestettä ilmestyvät pintaan, on aika kääntää pihvit. Noin minuutin kuluttua kaadetaan sitruunamehu pannuun, jossa saa kiehahtaa öljyn kanssa kastikkeeksi. Siirretään lautasille, öljyineen mehuineen kaikki. Syödään välittömästi.

Oreganossa ei siis säästetä.

Nyt on juuri oikea hetki kääntää pihvit.

涮羊肉 Shuan yangrou eli virutettua lammasta

Pekinginankan ohella shuan yangrou 涮羊肉 on kaupungin nimikkoruokia (suomessa ei ole oikein semmoista käsitettä), niitä ruokia joita maistamatta ei voi sanoa kaupungissa käyneensä. Ja ihana ruoka onkin! Vaatii hieman järjestlyjä, mutta maksaa vaivan. Ateriaan syntyy lähes rituaalinomainen tunnelma.

Perinteinen tulipata, jollaisen mekin Pekingistä kotiin kannoimme, on nurin käännettyä kakkuvuokaa muistuttava torvellinen hiilipannu. Se täytetään kiehuvalla vedellä ja torvi täytetään hehkuvilla grillihiilillä. Nykyään on tietysti myös sähkö- ja spriikäyttöisiä malleja. Niitä käytämme talvella, kun syödään sisällä.

Idea on sama kuin fondyyssä. Ruokailijat keräävät puikkoihin haluamiaan aineksia, ennenmuuta lammasta, lehtivihanneksia, nuudeleita ja sieniä, huljauttavat niitä hetken kiehuvassa vedessä, dippaavat maustekastikkeeseen ja menoksi. Japanilaisilla on samasta ruoasta nautaversio shabu-shabu sekä muut nabe-versiot. Fondyypata sopii tarkoitukseen, myös tavallinen kattila irtolevyllä. Miksei Trangiakin!

Liha (tässä lampaan paisti) laitetaan pariksi tunniksi pakastimeen kohmettumaan, jolloin siitä on helpompi leikata niin ohuita viipaleita kuin suinkin. Me käytämme viipalointikonetta.

Pöytään kootaan sopivaksi pienittyä
kiinankaalia, pinaattia, jäävuorisalaattia, purjoa, mungpavuista tehtyjä lasinuudeleita tai muita, kuumassa vedessä liotettuna,
kuivattuja siitakeja liotettuna, mahdollisia muita sieniä, tofua, mitä nyt sattuu olemaan. Myös villiyrttejä käytetään.

Dippi sekoitetaan valmiiksi jokaiselle omaan kuppiin. Ruokailu aloitetaan huljuttamalla lihaa kiehuvassa liemessä, sitten dipin kautta suuhun. Montaa sekuntia ei tarvita, riittää että liha vaihtaa väriä. Vähitellen otetaan mukaan yhä enemmän kasviksia, lopulta vadit tyhjennetään liemeen muodostamaan keiton. Kiinalaisethan muutenkin päättävät aterian yleensä keittoon. Sitäkään ei keitetä läpipehmeäksi, jokunen minuutti riittää. Keitto maustetaan sitten dipin jämillä.

Dippi

2 rkl seesamitahnaa + 2 rkl vettä sekoitetaan, lisätään
3 rkl vaaleaa soijaa
1 rkl Shaoxing-riisiviiniä tai sherryä (kuvassa oik.)
1 rkl chilikastiketta
1 rkl furu 腐乳, punafermentoitu tofu (red bean curd cheese), kuvassa keskellä savipurkissa
1 rkl chiliöljyä
1 tl kalakastiketta
2 tl paahdettua seesamiöljyä (sitä tummanruskeaa)
lehtikorianteria ja kiinansipulia

Tämä dippi on hyvin autenttinen. Jotkut lisäävät hiukan sokeria, me emme. Mutta soveltaa voi maun ja ainesten saatavuuden mukaan. Japanilainen nabedippi on yksinkertaisimmillaan puolet japanilaista soijaa, puolet puristettua sitruunamehua ja hiukan hienonnettua tuoretta inkivääriä. Raikasta ja hyvää sekin, sitä syömme sianlihaversiossa (joyanabe).

Kuvassa vasemmalla on pussillinen lasinuudeleita, Lungkow on klassisin merkki. Niitä saa kiinakaupoista.

Hiiliä joutuu välillä lisäämään.

Kansi nopeuttaa veden kuumenemista.