maanantai 22. marraskuuta 2021

Mandarin pancakes eli kiinalaiset rieskat


Baobing eli ohutleipä on mushu-porsaan ja pekinginankan klassinen lisuke. Vaikka se on paperinohut, sen valmistaminen on yllättävän helppoa, varsinkin tavallisesta vehnäjauhosta. Mutta suorastaan yllätyin, että se onnistuu jopa gluteenittomasta, vaaleasta jauhoseoksesta, tässä Lidlin. Lopputulos ei tietenkään ole aivan alkuperäisen veroinen, mutta ajaa asiansa. Englantiin vakiintunut nimi Mandarin pancake ei oikein istu suomeen, kun meillä pannukakku merkitsee jotakin muuta. Voisi siis puhua mandariiniletuista tai mandariinirieskoista, kun rieskoja nämä kovasti muistuttavat niin valmistukseltaan kuin käyttötavaltaan ja ulkonäöltään tummine pilkkuineen. Nämä kiinanrieskat ovat toki paljon ohuempia kuin meikäläiset, mutta norjalainen tunnbröd alkaa jo tulla lähelle. 

Valmistusessa on kaksi jujua. Ensimmäinen on, että taikina tehdään kiehuvaan veteen. Se kypsyttää vehnän jo osittain, jolloin sen käsittely on paljon helpompaa kuin kylmävesitaikinan. Toinen juju on kaaviloida kaksi rieskaa kerralla öljyllä eroteltuna, ja sitten paahtamisen jälkeen vasta repiä rieskat erilleen. Lopuksi rieskat höyrytetään pehmeiksi, jotta eivät murru rullalle käärittäessä. 

Syödessä lettuun sivellään valittua maustekastiketta, ankkaa tai muuta lihaa, purjo- ja kurkkusuikaleita, kääritään rullalle ja syödään. Klassisia kastikkeita ovat Hoisin, keltapapukastike ja hapan luumukastike. Makuasia. 

Kuvan letut ovat hiukan tavallista pienempiä johtuen gluteenittomista jauhoista. Niiden käsittely on hiukan vehnää hankalampaa. Tyypillinen halkaisija on noin 15 cm. 


Kiinalaisissa ohjeissa jauhon ja veden määrä vaihtelee tavattomasti. Kannattaa mennä näppituntumalla. Kaksi osaa jauhoja grammoissa ja yksi osa vettä ovat jonkinlainen keskiarvo. Siis esim. 200 g jauhoja ja 1 dl kiehuvaa vettä. Kokoa jauhot kulhoon, kaada joukkoon kiehuvaa vettä vähän kerrallaan puikoilla sekoittaen, kunnes taikina alkaa muodostaa pallon. Tämän jälkeen lisää ruokalusikallinen tai pari kylmää vettä, ja kun kätesi tarkenee, vaivaa taikinaa pari minuuttia, kunnes se on sileää ja pehmeää. Kääri taikinapallo kelmuun ja anna levätä puolisen tuntia. Vaivaa sitten vielä hetki uudelleen, muovaile pötköksi ja leikkaa pätkiksi. Pätkät litistetaan kämmenellä kakkaroiksi, joista puolen yläpinta voidellaan öljyllä sormea käyttäen. Paahdettu seesamiöljy antaa parhaan aromin. Sitten voidellun kakkaran päälle asetetaan toinen ja pari kaaviloidaan yhdessä aivan paperin ohueksi. Kuumavesitaikinan kaavilointi on helpompaa kuin karjalanpiirakoiden! Sitten rieskaparit paahdetaan kuivalla valurautapannulla, kunnes ne vaalenevat kypsyessään ja pohjaan alkaa muodostua ruskeita pilkkuja. Silloin käännetään ja paahdetaan toinen puoli. Usein rieskapari alkaa jo paahtaessa pullistua keskeltä kuin ilmapallo. Paistamisen jälkeen ne on helppo repiä erilleen, näppejään ei kuitenkaan kannata polttaa. Sitten vain rieskat lautaselle ja hetkeksi höyryyn pehmenemään ennen syömistä. Jos rieskoja ei syödä heti, ne kannattaa säilyttää muovissa etteivät kuivu korpuiksi. 

Kuvat ovat hieman epäloogisessa järjestyksessä, katson saanko niitä järjestettyä paremmin.